sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vinkuvonku !

Ja tänään koostekerrontaa kuvatekstein! c: 

Kävin viikonloppuna kotona Kankaanpään reissun jälkeen tervehtimässä kissoja, pesemässä pyykkiä ja tekemässä vaatekaapin inventaariota. Se on kyllä jännä miten sieltä aina lähtee niin pirusti vaatetta keräykseen. 
Tein myös karjalanpaistia (tai ainakin yritin) sillävälin kun porukat oli salilla kuntoilemassa :D 
Ja Roomeo oli aina yhtä iloinen minut nähdessään :D 
Jami osti eilen uuden Final Fantasyn; Lighting Returns nimisen pelin. Cinematic graffat oli mitä mainiompia, mutta itse pelattavat grafiikat vastas mun silmään jopa paskempaa kun Mass Effect kakkosessa... huhhuh. 
Mulla meinas eilent tulla vähän nuhanpoikasta, joten linnottauduin vällyjen alle sohvannurkkaan, lipitin mehukeittoa, aivastelin ja katsoin telkkarista kaikkea maan ja taivaan väliltä. Muun muassa Madagascar ykkösen! 
Saatiin myös Ruotsin puolelta sukulaisilta käyttöä vaille jäänyt kahden istuttava ruokailusetti. Vähän normaalia korkeampi pöytä sopii pienenkin koonsa ansiosta hyvin tuohon oven ja ikkunan väliselle seinäkaistaleelle. Pöydällä nököttävät posliinikissat on Nikki-tädin lähettämät c: pitää varjella niitä, ettei nuo pirpanat lähde leikkimään terroristeja... 
Pirpanoista puheenollen! Siskokset ovensuussa kahtomassa, kun meikä valmistautuu lähtemään kahvilalla. Vein Jamille vähän särkylääkettä ja nenäsuihkeen... tätä on nyt liikkeellä. 
Ossi ja sen kummallisenväriset silmät. Ne on tommoset hopeiset. Ja mistähän johtuu, että nuo kissojen pupillito on koko ajan noin laajentuneet? Luin netistä jotain näön heikkenemisestä, korvatulehduksista, kiputiloista ja säikkymisestä. Mikään noista ei kyllä näyttäisi olevan näillä kahdella kyllä meneillään. Leikkivät, tulevat luokse, kehräävät, miukuvat, syövät ja juovat.. ovat täysin kotiutuneita ja reippaita kisuja. Keskellä päivääkin nuo pupillit ovat juuri noin isot, kuin Ossilla yllä olevassa kuvassa. en ymmärrä

Ai että on ihanaa kun on loma. Oma koti missä sitä viettää ja pikkunaperoita miukumassa korvanjuurella.
Meillä ei oo mitään ihmeellisempiä suunnitelmia Jampan kanssa tolle kahdelle viikolle. Aateltiin vaan olla ja jos tekee mieli lähtee johkin niin sitten vaan lähetään. Kissavahti pitää vaan hankkia jostain siksi aikaa :D
Mää ainakin pelaan ja piirrän paljon, noi kaks asiaa on tippunu jo jonkin aikaa sitten pois väliaikasesti mun päiväjärjestyksestä, koska toppi. Mutta nyt on taas aikaa! Ihanaa c: ! 

Piirtämisestä puheenollen, nyt alan piirtämään Anubista c: hellurei !

2 kommenttia:

  1. Uaah, kissoja ;__; tuun sitten hiihtolomalla käymään siellä, eikös vain :):) saatan Jonin ottaa mukaan, eihän haittaa? :D

    VastaaPoista