Asioita Jamin näkökulmasta

Heipä vain kaikille! Jami tässä. Saijan painostuksesta. Ja sen jälkeen omasta tahdosta..

Mutta pidemmittä puheitta! Kirjottelen itestäni mitä mieleen juolahtaa:

Tarinamme protagonisti syntyi Kemissä vuonna 1992. Siitä eteenpäin pariin vuoteen ei olisi hänellä muistikuvia. Hän vietti pienenä killipäänä aikaansa Keminmaassa 8-vuotiaaksi asti, jolloin oli maisemanvaihto Jyväskylään (Itseasiassa pyöri hän jossain tuossa välissä Leppävedellä, sekä Halssilassa, josta löysi tiensä takaisin Keminmaahan). Jyppilässä kävi hän alakoulun. Luonteeltaan semmonen ns. piilohulttio kulki omia teitään: Opettajan silmiin kiltti kuin enkeli ja vasta piilossa katseilta löytyi ne kaikki jäynät. Kuitenkin oli hänellä aina tieto oikeasta ja väärästä takaraivossa, eikä kellekään koskaan tullut paha mieli.

Kaikesta selvittiin aina kohti yläkoulua, jonka aikana maailma oli vielä niin ihmeellinen ja kummallinen paikka ja se oma minsä oli hukassa häneltä. Pieni finninaamainen pojankloppimme ei antanut sen häiritä ja kovaäänisesti siirtyi toisen asteen opintoja kohti metallialalle, koska ei tiennyt yhtään, mitä elämältään haluaisi. Seuraksena siitä hän pian vaihtoi alaa, joka ei sekään napannut. Silloin iski totuus itsensä pienen taistelijamme silmien eteen paskaselta lautaselta tarjoiltuna: Hän tajusi olevansa hukassa. Seurasi vuoden-kahden toimeettomuus, kunnes täytti hän 18 vuotta.

"Räjähdys!! Räjähdys!!" huudettiin pojankloppimme korvaan tämän iskiessä ns. "munat turpeeseen" epäsuoran tulen pauhatessa. Oli koittanut aika miehistymisen: Armeija. Alusta asti oli "jo vuoden päästä miehellä" asenne, että tämä käydään läpi suosiolla. Ei lyhemmässä ajassa kuin vuodessa. Näin kävi ja kotiutui hän sotilaspoliisina arvonaan reservin alikersantti. Kotiutuminen on monelle hankalaa: ne kaverit, joiden kanssa oli vuoden nukkunut lusikassa teltassa lähtivät kaikki omille teilleen ja se siviilielämä, joka oli kuollut kyseisen vuoden aikana niin tiiviin intin aikana, oli kaivettava haudastaan keinolla millä hyvänsä.

Kotiutumista seuraavana päivänä marssi hän alakoululle, jonka itse kävi ja kysyi töitä rehtorilta koulunkäynnin avustajana. Kas kummaa, saavuin paikalle kuin tilauksesta ja helpotuksesta huokaisten rehtori täydensi pelinappuloitaan, jotka opastavat sitä vilinälaumaa. Aikaa vierähti tammikuusta aina kesäkuun alkuun asti, jolloin koitti ensimmäinen pitkä loma puoleentoista vuoteen. Kesän alussa keräsi hän kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti omilleen. Ikävän yllättäessä asuu äitinsä kuitenkin 3 min kävelymatkan päässä. Oli edessä uusi alku kaikelle

Oma minä löytyi intistä. Siellä ollessaan haki hän yhteishaussa ammattiopisto Priimukseen hotelli-, ravintola- ja catering-alalle. Oma ala oli viimein löytynyt. Ja samalla löytyi myös onni. Siitä päästiinkin jo tähän hetkeen.

Tuossa näin lyhyesti oman elämäni kulusta! Vielä olisi löytynyt vaikka mitä, mutta ruoka pauhaa tulilla ja jouduin keskeyttämään kirjotuksen jatkuvasti ja keskittyminen herpaantui.

Sit voisin kirjotella hieman omia kokemuksia Trattoriasta:

Pelotti hirveästi lähteä työssäoppimaan, koska ensimmäisen vuoden työssäoppimiset olivat suoraansanottuna perseestä. Käteen jäi vain tyhjää. Ja nyt on kyseessä ensimmäinen siihen juttuun opettava, mitä itse haluaa tehdä. Ei sillä, työnteko on aina hyvästä ja se opettaa aina, mutta se, että seisoo paikoillaan ja myy kahvia taksikuskeille, tai se, että joka päivä heittää salaattia kutteriin, jonka jälkeen tiskaa lopun päivää ei kehitä niitä taitoja yhtään jota haluaisi kehittää. MUTTA Trattoria on kaikkea sitä, mitä haluan: Tekemistä riittää, ilmapiiri on aivan erittäin täysiä mahtavin koko ikinä ja asiat ovat uusia ja kaikki hommat ovat tarkoituksenmukaisia. Eli kehittyminen on noussut pilviin tän viikon aikana. Oon saanu leipoa, tehdä salaatteja, pitsoja, jälkiruokia, annoksia, leikata ja kehittää veitsitekniikkaa joka on selvästi kehittynyt jo, ja vielä on paljon opittavaa edessä! Koskaan aiemmin ei ole ollut oloa että vituttaisi jäädä pois jostain pakollisesta. Nyt on siltä tuntunut, eli se kertoo myös jostain!

Tänään muunmuassa heti alkajaisiksi leivoin Foccaciaa (Italialainen leipä, kova ja rapea pinta, sekä pehmeä sisältä. Pinnalla ripoteltuna suolaa. Halutessaan voi myös lisätä oliiveja, tomaatteja, mozzarellaa yms yms)

Sen jälkeen tein salaatteja, mm. Sienisalaatin maanantaille. Sain vapaat kädet sen kanssa muuten, mutta sieniä piti olla. Pilkoin herkkusieniä, lisäsin joukkoon sipuleita, etikkaa, öljyä, aurinkokuivattuja tomaatteja, valkosipulia, suolaa, pippuria, sokeria.

Sain pyöritellä pari pitsaa, auttaa carte-annoksissa. Hyvä päivä :)

Eipä tällä kertaa muuta! Keskittyminen herpaantuu sen verran että pakko siirtyy seuraaviin hommiin! Kirjottelen lisää jossain vaiheessa!